Tuesday, 10 May 2011

The door to my closet

Minivaatehuoneeni oli taas päässyt niin järkyttävän sekasotkun valtaa, että minun oli pakko hieman järjestellä paikkoja. Laitoin kenkälaatikot sievään pinoon ja pikkukengät siistiin riviin, talvikengät puhdistin, lankkasin ja laitoin talviunille odottamaan taas ensi syksyä. Ostin viimeviikolla myös kaksi ihanaa hatturasiaa Kauppahallista, joista toinen sai suojiinsa kaikki sukkanauhasukat ja hansikkaat ja toiseen piilotin vintagehattuja. 

Hatturasioita myy Kauppahallissa sijaitseva Aarrepuoti Ihanuus ja niitä on saatavilla eri koissa ja kuoseissa
Sievä valurautainen pikkunaulakko pitää pikkulaukut ja satunnaiset muut sälät ojenuksessa.
Päätin myös pikällisen harkinnan tuloksena luopua yksistä kauneimmista kengistäni. Ostin Minna Parikan Joyce avokkaat muutama vuosi sitten, mutta harmikseni ne olivatkin liian pienet. Seuraava koko oli kuitenkin jo loppunut enkä halunnut näitä palauttaakaan, joten olen siitä lähtien pitänyt niistä kynsin ja hampain kiinni toivoen, että ne joskus mahtuisivat. Hetken jo harkitsi ukkovarpaiden uudelleenmuotoilua hieman kyseenalaisin välinein, mutta ehkä säästän varvasparkani :D Miksei jalkoja voi laihduttaa?

Nämä ihanuudet voi huutaa itselleen huuto.netistä

4 comments:

  1. Kyllä on kauniita hatturasioita! Pitäisiköhän ihan tehdä reissu sinnepäin,tarvitsen hatturasioita kipeästi! Minulla taas on ongelmana että löytyy liian isoja kenkiä. Ja ostaisin nuo heti jos ei heittäisi 2½-3 numeroa :(

    ReplyDelete
  2. Mäkin oon ties kuinka kauan kuolannut noita siellä liikkeessä ja vihdoin sain aikaiseksi ostaa, kun niin nätit mallitkin oli tarjolla :)

    Oot kyl onnekas, kun on pieni jalka, löytyy vintagekenkiäkin paljon helpommin. Mulle ne on yleensä kaikki sen 2-3 numeroo liian pieniä :D

    ReplyDelete
  3. Olispa mullakin vaatehuone, edes pikkuinen sellainen. Ne on jotenkin paljon kätevämpiä kuin kaapit. Kaapit on aina hankalan kokoisia ja muotoisia ja onhan semmonen walk-in-closet nyt paljo hienompi :) Ihania hatturasioita tosiaan, ehkä minäkin teen retken kauppahalliin. En olekaan käynyt aikoihin.

    ReplyDelete
  4. Rhia: vaikka meillä onkin pieni vaatehuone niin säilystystilaa on muuten tosi huonosti tarjolla. Ainoastaan "makuuhuoneessa" on yksi säälittävä kapea vaatekaappi :D Joku sievä liinavaatekaappi tai lipasto ei olisi ollenkaan paha lisä sisustukseen.

    ReplyDelete

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...